22.9.2013

Kasvimaan syksyä

Tänä vuonna laitoin ensimmäistä kertaa porkkanoita maahan. Satoakin tuli, mutta ensi vuonna ymmärrän harventaa porkkanantaimia vähän ronskimmalla kädellä. Nyt jätin taimia liian lähekkäin kun en raaskinyt harventaa, ja lopputuloshan on, että liian lähellä kasvavat porkkanantaimet eivät jaksa yksikään kasvattaa kunnon kokoisia porkkanoita. Mutta tämä siis oppimiskokemukseksi ensi vuodelle...

Mutta on sitä syötävääkin saanut



Alkukesästä tuntui, että salaatit ei lähde kasvamaan sitten millään, mutta nyt hieman huomiotta olleet salaatit ovat villintyneen kookkaita. Ja onneksi vielä ihan syötäviäkin.


Aina kun itse pihalla hääräämässä, niin seuralainenkin mukana :)


7.9.2013

Pihalla (7.9.2013)

Koska pihamme on kymmenien koivujen ympäroimä, niin piha kaikkinensa alkaa olla jo syksyisen näköinen kaikkine tippuneine lehtineen, mutta onneksi kukkapenkeitäkin löytyy vielä väriä.

Myöhäisimmät liljat kukkii ja tuo punainen konnanyrtti, joka ihana siitä, että kukki viime vuonna muistaakseni lokakuulle asti. Oli viime vuoden yksi pihan yllätysperennoista, kun en muistanut sellaista pihaan istuttaneeni. Ny viime vuoden yhden kukan sijaan konnanyrtti kukkii jo useamman kukan voimin:)



syysleimuja ja liljoja..




Valkoisia syysleimuja ostin alkukesästä enemmänkin siirtolapuutarhan perennamyyjäisistä ja kyllä nämä suoraan pihoilta nostetut jakotaimet kukkii aivan eri lailla kun kaupasta ostetut



Viimeisimmäksi daaliosta kukkiva osoittautui keltaiseksi


Punaisetkin daaliat jaksavat vielä kukkia


Ja oli valkoisiakin..


Toinen tänä kesänä ostettu viherpeukaloilta ostettu viherpeukalot ruusu kukki, toinen valkoinen ei 



Kukintoja tekee tähän aikaan vielä vaaleanpunainenkin ruusu


ja Kaunopunahatut



18.8.2013

Elokuun liljoja

Kunnianhimoinen suunnitelmani oli kuvata kesän aikana kaikki pihalla kukkivat perennat, mutta niin vaan heinäkuun loppu vierähti siten, että kaikkia en kuvannut. mutta onneksi elokuussakin riittää pihalla väriloistoa.

Erilaiset liljat on elokuussa pihalla kyllä ihania väriläiskiä!





samaa liljaa löytyy toisaaltakin


vaaleanpunaista...




ja valkoistakin useammassa paikassa


Kyllä nuo liljat on  ihania!

5.8.2013

Yllätydaaliat!

Ostin loppukeväästä Anttilan alesta 5 eurolla korin, jossa daalian mukuloita. Ajattelin, että kori jo 5 euron väärti enkä pahemmin uskonut, että juurakot lähtevät kasvamaan. Mutta yllätys on ollut suuri kun kasvaneet jo noin metrin korkuisiksi ja tekevät koko ajan uusikin nuppuja!









Vielä kun muistaisi syksyllä nostaa ne ylös ja saisi vielä talvehtimaankin...

26.7.2013

Uus(vanha) komposti!

Ensimmäisenä keväänä perustimme kompostin saunarakennuksen taakse sinne minne mahtui ja tähän asti komposti onkin ollut epämääräisesti laajentuva kasa saunarakennuksen takana - Tietenkin parhaalla paikalla.

Eilen päätin tarttua tuumasta toimeen. Kärsimättömällä luonteella päätin kokeilla, onnistuisiko uuden kompostin kehikon teko varastoon talon ulkoverhousremontista osin jätetyistä talon vanhoista ulkolaudoista. Pikasuunnitelmana oli, että sahaushommiin en ala, vaan teen sen mittaisista laudoista kun löytyy.

No ihan samanlaisia lautoja ei löytynyt kaikkia, mutta lopputulos oli tällaiselle spontaanille, nikkarointitaitamattomalle ihan oiva! Tilaa uudelle kompostille löytyi marjapuskien takaa, jonka raivaus kaikesta pusikosta oli oma juttunsa. Mutta nyt on tehty ja vanha komposti saadaan siirrettyä viimein 'uuteen kotiin'!


6.7.2013

Kesä puutarhassa (6.7.2013) - liljoja, kellokukkia ja päivänkakkaraa

Ainoa pihamme alkuperäisperenna kevätesikkojen lisäksi oli ruskolilja, jonka kukinto alkoi viime kesänä heikkenemään. Muistan lukeneeni jostain, että jos kukinta laantuu, niin syy voi olla suuressa määrässä sivumukuloita. Oli miten oli, niin kaivoin ne viime kesänä ylös ja mukuloita tosiaan riitti pienestä penkistä jakaa ystävillekin...

Nyt siirrettynä vanha ruskolilja kukkii paremmin kun aiempina kesinä. Näyttääpä alkuperäisestäkin penkistä niitä nousevan vaikka luulin kaikki jo ottaneeni pois..


Liljoja kukkii myös muuallakin. Ihan 'nappiin' nämä varivalinnat eivät menneet: 
Tämä punainen on paikkaansa ehkä vähän liiankin synkän punainen...


Ja näiden liljojen piti olla valkoisia...





Mutta kauniita ne ovat! 
Aiemmin ajattelin, että tulppaanit ' se helppo juttu', mutta kun keväällä nousee vaan osa eikä niistäkään kaikki edes kuki, niin taidan panostaa jatkossakin liljoihin.

Myös päivänkakkaraa (onkohan se 'virallinen nimi´) nousee eri penkeissä. Aluksi pidin sitä vaatimattomuudessaan kukkana, jonka voisi hävittää pois, mutta mieltymykset näyttävät muuttuvan vuosien varrella...



Uusi akileijavärituttavuus nousee yhden pensaan alta. 
Vaaleanpunaista ja valkoista, jota hankala tosin saada kuvaan ikuistettua


Ja sormustinkukka kukkii - yksittäisenä tosin - mutta mietin, onko liian myrkyllinen tähän pihaan.. Joskin kaksivuotisena sitä tuskin ensi kesänä enää löytyykään...



Erilaiset kellokukat kukkivat parasta aikaa myös.


Ja muistinpa ikuistaa viimeisen pihalla kukintamme aloittaneen jalopähkämön. 
Muut kun muualla ovat jo lopetelleet. Ihana, vaikka kukinta onkin niin mahdottoman lyhyt



Kasvimaaltakin tulee satoa. 
Istutin keväällä monivärisiä retiisejä ja nämä varsin hauskan näköisiä!



3.7.2013

Ratsastusretkellä

Pääsimme eilen tuttavan luo ratsastamaan. 
Minä, toinen poikani ja hänen saman ikäinen kaverinsa.
Ihastusta herätti erityisesti 2-viikkoinen ponivarsa




Pojat pääsivät myös ponin selkään. Molempia jännitti, mutta hauskaa oli!


Itsekin pääsin pitkän tauon jälkeen hevosen selkään. Vähän oudolta tuntui, mutta kai se muutaman kerran jälkeen palautuisi mieleen tuo ratsastuskin, jos sitä vaan lähtisi uudelleen harrastamaan.